Osaston kuukausikokous 19.2.2026. Kuinka valitaan kansanedustajaehdokkaat?

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Koska keskustelun alustajaksi aiottu Eero Kiuru oli sairastunut, osaston puheenjohtaja Pauli Manninen pohjusti keskustelun.

SDP:n Helsingin piiristä voidaan vuoden 2027 eduskuntavaaleihin asettaa 23 ehdokasta. Yksi ehdokaspaikka on varattu ruotsinkielisille (FSD). Kansanedustajaehdokkaiksi asetettavat voidaan valita joko jäsenäänestyksellä tai muulla tavoin yhdessä sopimalla. Keskustelussa molempia valitsemistapoja puolustettiin perustellusti.

Helsingistä on tällä hetkellä seitsemän kansanedustajaa. Lisäksi meillä on iso joukko viime vuoden kuntavaaleissa runsaasti ääniä saaneita kaupunginvaltuutettuja. Piirihallituksen ja kaikkien osastojen kanssa yhdessä neuvotellen voitaisiin muodostaa vaaleissa mahdollisimman hyvin menestyvä, sosiaalisesti eri väestöryhmiä edustava, kattava ja tasapainoinen ehdokaslista.

Toisaalta jäsenäänestys on puoluedemokratian kulmakivi. Keskustelussa kysyttiinkin, että vaikka päämäärä, eli Suomen suunnan kääntäminen tulevissa eduskuntavaaleissa, on nyt poikkeuksellisen tärkeä, pitääkö keinoissa joustaa?

Mikäli valitaan jäsenäänestys, 3/4 ehdokaspaikoista tulee puolueen sääntöjen mukaan täyttää jäsenäänestyksen tuloksen mukaan. Neljännes paikoista voidaan sopia yhdessä neuvotellen. Kuvitteellinen win-win-tilanne toteutuisi, jos jäsenäänestyksellä päädyttäisiin samaan ehdokaslistaan kuin yhdessä neuvotellen ja sopien.